Tänään on kulunut tasan vuosi siitä kun viimeisen kerran näin Tryffelin. Olin neljän koirani kanssa päivittäisellä metsälenkillä, kun kolme niistä sai riistan hajun ja katosi. Koska tämä tapahtui melko usein en pahemmin päätäni asialla vaivannut vaan jatkoin matkaa. Kaksi tulikin melkein heti takaisin, mutta Tryffeliä ei näkynyt. En siltikään ollut huolissani, Tryffel ei yksin juoksennellut ja tuli aina takaisin viimeistään silloin kun koirahotellilla on ruokinta-aika. Lähdin kotiin ja sanoin siskolle että ilmoittaa kun koira tulee. Mitään ei kuulunut ja aamulla kun palasin töihin ei Tryffelistä ollut edelleenkään tietoakaan. Tein saman lenkin uudestaan ja koko matkan huutelin koiraa; Tryffelillä kun oli se hauska tapa että se vastasi huutooni, koska se nyt onnistui eksymään omalle pihalleen :-). Vastausta vaan ei kuulunut. Seuraavana päivänä pyysin etsijäkoiraa avuksi ja he tulivatkin kolmeen eri otteeseen kahden viikon aikana etsimään. Etsinnässä käytettiin kahta eri koiraa, Pinjaa ja Eppua. Ne saivat vainun Tryffelistä ja laitoin ansan keskelle metsää missä käppänä Eppu antoi selkeän merkin Tryffelin olinpaikasta. Viikon verran kävin loukolla aamuin, illoin ja joka kerta pettymys oli kova; pelkkää tyhjää! Pelkäsin ja pelkään edelleen että joku on ottanut koirani, Tryffelillä kun oli elämää suurempi sydän, se rakasti kaikkia. Toivottavasti joskus saan tietää mikä oli Tryffelin kohtalo, tietämättömyys raastaa mieltä ja ikävä on kova. Tryffel, toivottavasti olet onnellinen missä tahansa oletkin, en ikinä luovu toivosta!!!
Haluaisin kiittää Timo Lillbackaa (Epun omistaja) ja Lena Lundellia (Pinjan omistaja), jotka vapaa ajallaan olivat heti valmiita auttamaan, te teette arvokasta ja hienoa työtä!
TALO ON TYHJÄ!
